MEISTÄ
Finlash Oy on kahden nuoren naisen vuonna 2019 perustama suomalainen ripsiin keskittyvä kosmetiikkayritys. Hoidamme tällä hetkellä kaikki yritystoimintaan kuuluvat asiat itse. Finlash on lanseerattu Suomessa kesäkuussa 2020. Lanseerasimme aluksi vain kaksi tuotetta; puhdistusvaahdon ja ripsiseerumin. Osallistumme oman tuotesarjamme kehitykseen ja tuotteiden takana on pitkään kestänyt tuotekehitys ja –testaus. Intohimomme on kehittää ja valmistaa laadukkaita tuotteita, joihin voimme olla täysin tyytyväisiä.
Finlash yrityksenä
Olemme suomalainen ripsienpidennyksiin ja ripsiin erikoistunut kosmetiikkayritys. Luonnonkosmetiikkasarjamme on täysin vegaaninen. Ihon- ja ripsienhoitotuotteemme (puhdistusvaahto, ripsiseerumi ja silmänympärysvoide) kehitetään, valmistetaan ja pakataan Suomessa. Ne ovat oftalmologisesti testattuja silmälääkäreiden alaisuudessa ja ne sopivat erinomaisesti silmänympärysiholle. Puhdistuvaahdolle, ripsiseerumille ja silmänympärysvoiteelle on myönnetty myös suomalaisesta työstä kertova Avainlippu –merkki. Muut ripsitarvikkeet suunnitellaan myös Suomessa.
Mistä Finlash sai alkunsa?
Finlash syntyi ajatuksesta tehdä ensimmäinen kokonainen kosmetiikkasarja ripsienpidennyksien käyttäjille. Vaikka tuotesarjan kehityksessä onkin huomioitu ripsienpidennykset, tuotteet käyvät kaikille silmistään ja ripsistään huolehtiville. Tuotteiden kehityksessä tärkeimmät kriteerit meille olivat kotimaisuus, turvallisuus, laatu, hellävaraisuus ja luonnonmukaisuus.
Useita tuotteita testattuamme, halusimme lähteä kehittämään omaa täydellistä ripsille sopivaa luonnonmukaista kosmetiikkasarjaa. Oman kokemuksemme perusteella on ollut hankala löytää kosmetiikkatuotteita, jotka sopivat ripsienpidennyksille eivätkä vaikuta niiden pysyvyyteen. Monet öljyjä sisältävät tuotteet heikentävät liimasidosta tai niissä käytetty ainesosa glyseriini saattaa ”liimata” ripsienpidennyskuituja yhteen. Meidän tuotteissamme ei ole käytetty öljyjä eikä glyseriiniä. Tuotteemme eivät kirvele silmiä, joten ne sopivat myös herkästi vuotaville silmille.
Vaikuttavana pääraaka-aineena tuotteissa on käytetty betaiinia, joka on suomalaisesta sokerijuurikkaasta sokeriteollisuuden sivuvirtana valmistettava raaka-aine. Tuotteissamme betaiini toimii kosteuttavana, hoitavana, suojaavana sekä vahvistavana aineena. Betaiini lisää myös ripsiin kiiltoa. Lue betaiinista lisää täältä.
Mistä Finlash tuotteita saa?
Jälleenmyymme tuotteitamme kauneushoitoloihin ja apteekkeihin. Katso jälleenmyyjämme täältä.
Mistä nimi Finlash tulee?
Nimessä halusimme nostaa esille arvoihimme kuuluvan suomalaisuuden. Sen lisäksi halusimme tuoda tuotesarjan nimessä esille myös ripset. Pitkään nimeä pohdittuamme päätimme yhdistää sanat FIN + LASH. Näistä sanoista syntyikin meidän yrityksen ja tuotesarjan nimi, joka kuvastaa täydellisesti meitä. Kosmetiikkatuotteet valmistetaan Suomessa ja muut tuotteet suunnitellaan Suomessa, sillä niitä ei ole mahdollista valmistaa Suomessa.
Miten tutustuimme toisiimme?
Tapasimme toisemme kosmetologiopintojen alussa vuonna 2013. Vietimme tiiviisti aikaa yhdessä kosmetologikoulun ajan, josta jatkoimme yhdessä kosmetiikkaneuvojan opintoihin. Kosmetiikkaneuvojan opintojen aikana oma kosmetiikkasarja tuli ensimmäisen kerran puheeksi. Se oli pitkään vain haave, mutta vuonna 2018 päätimme tehdä haaveesta totta ja aloimme kehittää vähitellen omaa tuotesarjaamme.
Nyt meillä on oma tuotesarja, johon olemme täysin tyytyväisiä. Voimme rehellisesti ja ylpeinä seistä tuotesarjan takana ja voimme lämpimästi suositella Finlash -tuotteitamme jokaiselle!
Koulutuksemme:
Olemme molemmat kouluttaneet itseämme jatkuvasti töiden ohessa. Roosa on työskennellyt pääsääntöisesti omassa kauneushoitolassaan ja Juulia apteekissa ja kosmetiikkamyymälöissä. Meillä molemmilla on laaja ja pitkä kokemus kauneudenalalta, erilaisista hoitomenetelmistä sekä erilaisista kosmetiikkasarjoista. Laaja kosmetiikkasarjojen tuntemus on auttanut meitä kehittämään oman tuotesarjamme. Erityisesti meillä on kokemusta ripsienpidennyksistä, niiden asentamisesta, hoitamisesta ja käyttämisestä.
Finlash tuotteilla pidät ripsesi ja ripsienpidennyksesi hyvinvoivina pitkään!